Koko tämän matkan olen pohtinut omaa elämääni. Matka on täydellinen irtiotto. Tuntuu kuin olisin itseni ja oman elämäni ulkopuolella, tarkkailija, sivustaseuraaja. Jokainen päivä katselen itseäni ja sitä elämää jota Suomessa elän. Miten toimin, tunnen, ajattelen. Mitä haluan, mitä en halua, mihin uskon tai en usko. Minkä haluaisin muuttuvan, millaisia ihmissuhteita minulla on ja millaisia tunteita ne herättävät minussa. Olen tietoinen siitä, millaisia muutoksia haluaisin elämääni. Ja nyt katselen kaikkea löytääkseni ymmärryksen siihen, mitä voisin tehdä toisin. Tiedän etten voi vaikuttaa muihin ihmisiin tai heidän valintoihinsa, voin vaikuttaa ainoastaan omaan toimintaani ja asenteeseeni.
Minulla on tiettyjä unelmia, joita haluan elämässäni toteuttaa. Vaikka haluan elää tässä hetkessä ja siinä mikä tuntuu hyvältä nyt, huomaan toisinaan miettiväni liikaa asioita eteenpäin. Yritän hallita kaikkea sen perusteella, mitä joskus tulevaisuudessa haluaisin tapahtuvan.
Tiedän, että juuri nyt olisi hyvä päästää irti hallinnasta, antaa asioiden kulkeutua omalla painollaan, antaa elämän luonnollisen kulun toteuttaa tarkoitustaan. Mitä tiukemmin yrittää pitää kiinni jostakin, oli kyse sitten esimerkiksi ihmissuhteesta, enemmän tai vähemmän konkreettisista asioista tai jopa unelmista, sitä enemmän kaikki alkaa tuntua huonommalta, vaikeammalta. Elämä muuttuu tahmeaksi, väkinäiseksi. Silloin on hyvä päästää irti, antaa vapaus ihmisille, asioille, tapahtumille, mennä omia polkujaan. Hengittää syvään ja tehdä tilaa jollekkin uudelle. Sellaiselle, mikä on vielä parempaa, tekee vielä onnellisemmaksi. Jollekkin sellaiselle, mitä ei osannut milloinkaan edes kuvitella. Kun tekee tilaa uudelle, elämä antaa parastaan- jos vain uskaltaa ottaa vastaan.
No comments:
Post a Comment