Sitä ehtii joskus pyöritellä asioita päässään vähän liiankin paljon. Ajatukset toistaa samaa rataa ja paisuvat uskomattomiin mittasuhteisiin. Tuntuu, kuin pää olisi kymmenen koripallon kokoinen möhkylä. Askel alkaa laahata. Ahdistaa. Ei saa unta. Aamulla pännii, että on uusi päivä. Kun ei ne ajatukset ole vieläkään lakanneet vellomasta, vaikka kuinka yrittää muuttaa asennettaan tai mielikuviaan, olla positiivinen. Kunnes tulee hetki, jolloin sanoo ääneen kaiken jollekkin toiselle, läheiselle, ystävälle. Ja kaikki muuttuu. Miten paljon helpompaa onkaan, kun on joku kenelle puhua. Ei se asia sitten olekaan niin kauhea. Eikä kaikki olekaan niin vakavaa, huh! Kun sanoo ääneen, suuret mittasuhteet muuttuvat pieniksi. Kun puhuu toiselle, puhuu itselleen. Asioiden ääneen sanomisella on uskomaton vaikutus. Niin usein pelkkä ääneen sanominen ratkaiseekin yhtäkkiä kaiken. Toisen ei edes tarvitse sanoa mitään, riittää vain, että kuuntelee. Se onkin usein parasta. Se, että toinen on vain läsnä. Tai jos kertoo omista unelmistaan, tuntuu kuin olisi ottanut huiman harppauksen kohti niiden toteutumista.
Onni on, että on heitä jotka ovat siinä, ihan vieressä. Onni on, että toiset uskovat mahdollisuuksiin silloin, kun itse ei pysty. Onni on, että voi olla juuri sellainen kuin on, kaikkine ajatuksineen,tunteineen ja olotiloineen. Ja silti on aina heitä, jotka pysyvät siinä. Kaikesta huolimatta, mistään riippumatta.
No comments:
Post a Comment