Ystävä kävi kylässä. Syötiin varmaan sata kiloa juustoja ja muutama levy raakasuklaata. Oli siinä salaattiakin. Ja oliiveja. Vyöryin ulos rappukäytävän ovesta yölenkille koiran kanssa. Joku ohikulkija olisi voinut luulla, että olen 7 kuulla raskaana. Siltä ainakin tuntui.
Kun on pöytä täynnä herkkuja ja hyvää seuraa, kaikki maistuu vielä tuhat kertaa paremmalle. Eikä voi lopettaa. Jossain vaiheessa alkoi omatunto kolkuttaa kun toruin juustoa kerjäävää koiraa. Yritä nyt siinä toiselle selittää miksei saa vielä yhtä palaa ja miten niin se on syönyt jo liikaa, kun itse vetelee toisella kädellä vielä yhden siivun juustoa ja vielä pari palaa suklaata.
Pohdittiin vähän maailman menoja, muisteltiin mennyttä Thaimaan matkaa ja nosteltiin tarot-kortteja.
Kun lähdin reissuun tämän ystävän kanssa, olimme tunteneet kunnolla vasta puoli vuotta.
Uskaliasta , sanoivat monet. Mutta meillä on ollut niin syvä yhteys alusta asti, että luotimme siihen. Ja kyllä kannatti. Edelleen hän jaksaa istua kanssani saman pöydän ääressä ja parantaa maailmaa. Kun asuu kuukauden samassa pienessä hotellihuoneessa, väistämättä toinen näkee niin hyvät kuin huonot puolet ja hetket.
Ja tottakai ärsyynnyimme välillä, mutta sitten otettiin ja annettiin tilaa. Ja se mitä välillämme oli, syveni entisestään.
Puhuimme sitten syvällisiä tai jotakin pinnallisempaa, tai vaikka olisimme vain hiljaa, yhteys on vahva kaiken aikaa. Aina ei tarvitse sanoja tai tekoja, länsäolo vain riittää.
Kiitos E. xx
<3<3<3
ReplyDelete